Marian Keyes: Peiton alla - Tarinoita kirjailijaelämästä

Marian Keyes: Peiton alla – tarinoita kirjailijaelämästä
2012, Tammi

alkuteos: Under the Duvent 2001

Suomentanut Liisa Laaksonen

Marian Keyesin Peiton alla on omaelämäkerrallinen teos, jossa on kirjailijan aiemmin julkaisemattomia tekstejä ja myös tekstejä, jotka on julkaistu mm. Imagessa ja Irish Tatlerissä (mikä sinällään on sama asia suomalaiselle lukijalle, joka tuskin on Keyesin teksteihin törmännyt tai edes julkaisuihin).  

Keyes kirjoittaa teoksessa kirjailijana olemisestaan: siitä, kun kukaan ei vielä tunne häntä kirjailijana ja siitä, kun hän ei itse tunne ketään. Kirjailijalounaalla jää yksinään ja sitten taas vieressä istuva Lenny Kravitz jää tunnistamatta, kun Keyes on matkalla Los Angelesiin. Vähitellen Keyes saa huomiota, kuuluisuutta ja lennollakin hän on matkalla USA:han, jossa kuvataan hänen kirjastaan filmiä.

Keyesin tyyli on humoristinen, kolumnimainen, eikä menestys ole tuntuvasti kohonnut päähän, mikäli Keyesin elämään tutustuu tämän teoksen tekstien perusteella.

Koska Keyesin tekstit ovat eri julkaisuista ja eri ajoilta, niissä on paljon ristiriitaisuuksia. Toisaalta on kirjoitus Imelda, jossa jokainen kenkiä liikaa ostava nainen voi tuntea samaistumista kirjailijaan. Tämä teksti on selkeästi suunnattu Keyesin kirjojen lukijalle. Tai ainakin oletan Keyesin lukijan löytävän samaistumispintaa, koska niissä on tärkeänä asiana kuluttaminen ja pintaliitoelämä.

Sitten toisaalta Keyesin teksteistä löytyy myös kritiikkiä, esim. tekstistä Minkä värinen on aurasi?, joka on julkaistu Irish Tatlerissa (1999):

Kun tietty piste oli saavutettu, pelkkä tuhlaaminen ei kuitenkaan enää riittänyt. British Telecomin osakkeiden määrä salkussa ei tuottanut kaivattua tyydytystä. Ehkä uusi Golf GTI toisi lopullisen onnen, ehkä seuraava Välimeren-loma ratkaisisi ongelmat, tai ehkä pitäisikin kartuttaa hienostuneiden pastapäivällisten lukumäärää.

Suurin osa teksteistä on kirjoituksia aiheista, joita kuka tahansa kolmeakymppiä lähestyvä (tai ylittänyt?) nainen voi löytää elämästään. Ja kirjoitukset ovat hauskoja, siitäkin huolimatta, että eivät oikeastaan pääse yllättämään: on helppo samaistua tekstiin Kymmenen kodinhoitosääntöä miehille tai tekstiin vanhenemisesta, tai tekstiin, jossa Keyes ostaa huonokuntoisen, liian pimeän ja vaikka mitä virheitä pursuavan talon, tai kun hän aloittaa hoitaa puutarhaa (mitä ei ole koskaan aiemmin tehnyt). Välillä kirjoitukset ovat vain niin kovin vähän yllättäviä, kuten kirjoitus, miltä tuntuu kun kengänkorko katkeaa.

Välillä taas kirjoitukset ovat hyvinkin koskettavia ja paljastavia, kuten Keyesin omasta elämästään kumpuava Känni on vieras maa -kirjoitus. Siinä Keyes kertoo, miten hänestä tuli alkoholisti ja miten hän parani alkoholismistaan, kun toinen tie olisi ollut kuolema.  

Muistan, miten riemukasta oli löytää tutut asiat uudestaan.

Muistan tunteneeni rakkautta kaikkia ihmisiä kohtaan.

Muistan vatsanpohjaa vihlovan onnen siitä, että sain olla minä: päihteetön, raitis ja avoin.

Vaikka välillä pohdin, ovatko kaikki tekstit niin tarpeellisia, niin nielen ne omasta mielestäni hieman turhat kirjoitukset siksi, että nekin varmaan tarjoavat toisille lukijoille jotain kivaa ja hauskaa, sillä kaiken kaikkiaan teos oli hauska ja positiivinen kirja, jonka ahmin alusta loppuun. Hieman tietysti aloin pohtia, että minkälaisia asioita kirjailijan on hyvä paljastaa itsestään, ja esimerkiksi alkoholistista raittiiksi luo kivaa sankaritarinaa kirjailijattaresta, vaikka on siis samalla vain kertakaikkisen hienoa nousta alhaalta elämään takaisin!  

Mietin teosta lukiessani, että miksi se julkaistaan 10 vuotta alkuperäistä myöhemmin, jotkut asiat tuntuvat varmasti erilaisista luettuna vuonna 2012 kuin vuonna 2001. No, mutta ehkä parempi myöhään kuin ei koskaan - tämän teoksen kohdalla voisi sanoa näin.

Mietin myös, että olenko lukenut yhtään Keyesin kirjaa loppuun. Peiton alla oli hauskempi kuin yksikään niistä teoksista, joita olen Keyesiltä aloittanut. Nyt kun kesä alkaa tarjota auringonsäteitään, aion kuitenkin taas aloittaa höpöhöpö-kauteni ja kävin hakemassa Keyesin kirjani kauden aloittajaksi!

Ps. Pieni taukoni kirjoituksissa johtui kevätkiireistä,

ja vähän siitäkin, että elin vähän aikaa ilman nettiä.